keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Hmm, asutaanko me väärällä tontilla?

Blogikirjoittelu hiipui kesäksi tyystin, vaan nyt syksyn kirpeiden kelien saapuessa, alkaa näpyttelyinnostus nostaa taas päätään. Läpi kesän ollaan koirien kanssa käyty mahdollisuuksien mukaan raunioilla ja hakumetsässä, vaikka helteet ovat välillä tuskaa aiheuttaneetkin.

Amiraali sen sijaan on pysynyt visusti maalla remontoitavana, joten se siitä veneilykesästä. Maanantaina kuopus saapui kuitenkin kotipihalle, mikä helpottaa ja nopeuttaa remontointia, joten toiveissa on, että ensi kesänä päästäisiin vihdoin omalla veneellä merelle.

Veneen tulo aiheutti ison operaation. Yläpiha piti tyhjentää tavaroista, kaivauttaa ylimääräinen maa pinnasta pois, tilata soraa (tai mitä maa-ainesta se nyt olikaan nimeltään) tilalle ja juntata alue kovaksi ja tasaiseksi.


Wiltsu tarkistaa, että sora on levitetty hyvin.

Alkutöikseni pyysin maanmittauslaitokselta tontin kulmapisteiden koordinaatit, että pysymme varmasti oman tontin rajojen sisäpuolella. Rajat kun ovat hieman hämärän peitossa. Isäntä otti gps-laitteen käteensä ja lähti etsimään rajapyykkejä. Gps-laitteen näyttö päätti kuitenkin olla näyttämättä lukemia kunnolla, joten täytyi ottaa navigaattori hätiin. Ja hurraa, lukemat olivat jotain ihan muuta, kuin mitä maanmittauslaitokselta saadut lukemat.


Wiltsu auttaa tontin rajojen etsimisessä.

Selvisi, että koordinaattijärjestelmiä on useampia ja navigaattori käyttää eri järjestelmää kuin maanmittauslaitos. Ei kun opiskelemaan muuntotaulukoita. Onneksi isäntä sai selvitettyä, miten maanmittauslaitoksen antamat koordinaatit muutetaan navigaattorin käyttämään järjestelmään, ja huh, emme sittenkään asu kenenkään vieraan tontilla.


Bodea harmittaa, kun Wiltsu "pääsi" (=tuli omin luvin) mukaan ja hän joutui jäämään pihalle.

Onneksi kylillä asuu ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, joten tontin rajojen varmistuttua, saatiin sora nopeasti pihalle ja levitettyä paikoilleen! Hetkessä oltiin valmiita vastaanottamaan Amiraali kotipihalle.


Wiltsu tarkistaa isännän kanssa, että kaikki on kunnossa ja vene voi tulla kotipihalle talveksi.

Maanantaina se sitten saapui ja Bodella riitti hämmästeltävää. Ei sentään merkkailemaan ryhtynyt.


Bode ihmettelee, mikä kumman hökötys yläpihalle on ilmestynyt.

Suurin ongelma veneen kotiutumisessa lienee se, miten talon emäntä osaa jatkossa peruuttaa pihalta pois kolhimatta venettä tai autoaan, kun on tähän asti tottunut kääntämään autonsa veneen nyt valtaamalla paikalla...


Hetkellisestä hämmennyksestä toivuttuaan, tekee herra tutustumiskierroksen veneen ympäri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti