tiistai 23. maaliskuuta 2010

Varma luukätkö

Oltiin eilen koirien kanssa pihalla ihmettelemässä kevään tuloa. Yhtäkkiä Wiltsu lähti määrätietoisesti kohti pihagrillin työtasoa.


Minne ihmeeseen se nyt päätti lähteä?


Hyvin kantaa hanki Wiltsun.


Onko sillä jotain suussa vai ei?

Hetken päästä herra tuli takaisin sen näköisenä, että jotain oli löytynyt. Suusta ei kuitenkaan selkeästi "törröttänyt" mitään, joten luulin ensin vain kuvittelevani. Mutta ei, päästyään kolatulle alueelle, tipputti poitsi suustaan luun. Bode oli onneksi niin keskittynyt palloonsa, ettei huomannut mitään.

Niin ja otsikon mukaisesti, kyseessä oli todella varma luukätkö. Bode ei nimittäin kätkölle päin vahingossakaan eksy. Kokeili hangen kantoa muutamaan kertaan, kun kehotin, mutta ei se pienen pojan painoa kestänyt. Bode siis pysyy jatkossakin kolatulla alueella. Paitsi tietyst, jos palloa pitää lähteä hakemaan ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti