Siitä on nyt lähes tunnilleen tasan viikko, kun Missu lähti enkelikoiraksi. Pahin on jo takanapäin, mutta itku yhä edelleen herkässä ja ikävä suuri.
Selailin eilen muistokirjoituksia tarkoituksenani tehdä Missulle in memoriam-ilmoitus Briard-lehteen. Kauniita kirjoituksia löytyi paljonkin, mutta Pete käski unohtaa valmiit ja kirjoittaa itse omin sanoin. Niinpä tämä aamupäivä onkin sitten mennyt itkua vääntäessä. Luulisi kyynelkanavien olevan jo tyhjät.
Soitin myös Kouvolan eläinlääkäriasemalle ja pyysin Missun röntgenkuvat, sekä nämä viimeiset että ne pari kuukautta aiemmin otetut. Haluan nähdä ne vielä kaikessa rauhassa uudestaan nyt, kun olen toipunut pahimmasta järkytyksestä. Mulla on vain hyvin hatara muistikuva siitä, miltä kuvat näyttivät. Muistan vain tuijottaneeni niitä voimatta käsittää näkemääni. Tiedän kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Siitä huolimatta haluan vielä nähdä ja varmistua asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti