keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Loistotreenit

Taas arvoin ihan viime hetkeen asti lähdenkö raunioille Missun vai Boden kanssa. Wiltsu ontuu edelleen silloin tällöin jalkaansa ravatessaan (kävelee ja laukkaa ongelmitta), joten sen jätin suosiolla kotiin vielä huilimaan.

Lopulta päädyin Bodeen, koska se tarvitsee kuitenkin eniten toimintaa ja se ei ole raunioilla käynyt kuin vasta kertaalleen tositoimissa. Onneksi näin, koska oli todella kiva katsella, kuinka riemuissaan Bode raunioilla työskenteli. Aivan eri koira kuin metsässä ollessaan. Treenien vetäjä kysyikin, mitä olen sille syöttänyt vai olenko pitänyt sitä viikon sisällä, kun oli niin reipas ja tarmoa täynnä ;-)


Helppo nakki taitavalle koiralle ;-)

Pitäisi muutenkin päästä Boden kanssa useammin raunioille, niin ehkä oppisin itsekin ohjaamaan edes hieman. Hämmentävää kun ottaa remmin pois Boden kaulasta, niin se jää paikalleen istumaan ja odottamaan käskyä... Ei Wiltsu ja Missu vaan. Ne häipyvät heti töihin, kun remmi irtoaa. Epätoivoisesti yritin kierrellä joka paikassa ja muistaa kehottaa Bodea tarkistamaan röykkiöitä ja kolosia, se kun ei hirveän pitkälle yksinään irtoa. Toisin kuin ne kaksi muuta...

Ensimmäinen piilo oli helppo. Maalimies löytyi avoimen rengassysteemin (?) takaa betonilohkarekasasta. Bode meni reippaasti piiloon sisään hakemaan palkkansa.

Toinen maalimies oli niin ikään avoimessa peltiputkessa. Ei mitään ongelmia taitavalle jätkälle!


Maalimies ja nakkipurkkihan täältä roskiksesta löytyi! Ja tällä kertaa Marika sai armosta jopa koskea ilman, että Bode närkästyi ;-)

Kolmas olikin jo hieman haastavampi. Nyt maalimies oli umpipiilossa roskiksessa. Hetken aikaa seurasin Boden tutkailua ja sitten olin varma, että maalimies on paikallistettu. Roskiksen kannen avaaminen varmisti asian. Viimeinenkin maalimies oli löydetty!

Ainoastaan yhden piilon kohdalla tuli vähän ongelmia. Edellisellä koirakolla käytössä ollut putki piti käydä avaamassa pariinkin otteeseen, kun Bode halusi tarkistaa, onko se varmasti tyhjä.

Mutta kaiken kaikkiaan loistotreenit! Ai että olen tyytyväinen!

5 kommenttia:

  1. Tulin eilen siihen tulokseen että Bodeen saa ehkä joskuus ainakin koskea, jos samaan aikaan syöttää nameja hänelle. Éli kosketus ja paljon, paljon nameja. Adan kanssa on vähän sama juttu.

    VastaaPoista
  2. Ja molemmat ovat oinaita... onkohan sillä jotain merkitystä asiaan? ;-)

    VastaaPoista
  3. Hienoa,että saitte positiivisen treenin,siitä on taas hyvä jatkaa,saa itekin motivaatiota kummasti lisää!=)

    VastaaPoista
  4. Olen itsekin oinas.....Ja en tykkää jos joku koskettaa minua ilman syytä. Hm...Pitäisi varmaan miettiä minkänlaisen kohtelun itse haluaa, jos vaikka olemme Boden kanssa samanlaisia. Onneksi Ikwil ei ole oinas. Samaan husholliin ei varmaan mahtuisi enempää itsekkäitä "otuksia".

    VastaaPoista
  5. Hanne: Kummasti saa todellakin motivaatiota itse lisää, olen ihan täpinöissäni, koska päästäisiin seuraavan kerran raunioille hommiin. Jospa se muutaman onnistuneen treenin jälkeen kiinnostuisi enemmän myös metsään eksyneistä ihmisistä...

    Marika: Täältäkin löytyy kaksi oinasta eikä me muut aina oikein ymmärretä niitä.

    VastaaPoista