tiistai 23. syyskuuta 2008

Kohellustreenit

Keskiviikkona oltiin Wiltsun kanssa hakumetsässä. Meitä oli aika monta koirakkoa mukana ja koska treenit alkoivat vasta 17.30, niin tiedossa oli, että loppupää saa hoitaa hommansa pimeässä...

Edellisissä treeneissä mulla oli reissutuliaisina karkkia matkassa mukana, mutta unohdin tarjota niitä, kun kukaan ei kysellyt. Tällä kertaa kysyttiin kyllä, mutta nyt olin unohtanut ottaa ne mukaan :-( argh! Muistin sentään, että karkit jäivät, kun olin ajanut vasta muutaman sata metriä. En kuitenkaan enää viitsinyt kääntyä takaisin, etten olisi taas myöhästynyt (olin kerrankin ajoissa matkassa). Tänään on taas treenipäivä ja nyt on karkit jo valmiiksi pakattuna mukaan! Toivottavasti joku muistaa nyt kysellä niiden perään, ettei käy taas köpelösti ;-)

Kohellusta ja sinne tänne juoksentelua

Alkupään koirilla kesti työskentely hieman pidempään ja koska Wiltsu oli toiseksi viimeisenä, niin meidän vuorolla olikin sitten jo ihan säkkipimeää. Onneksi oli otsalamppu mukana, näki edes jotain.

Wiltsun treenit menivät vanhan kaavan mukaisesti. Alkuun kohellusta ja sinne tänne juoksentelua ja kun herra viimein malttoi aloittaa työskentelyn, niin sitten homma sujui mallikkaasti.

Ensimmäinen äijä otettiin muistikuvana, kun ajattelin, että herra malttaisi keskittyä nopeammin etsintätehtävään, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä :-( Toinen äijä oli valmis ja aivan samanlaista vouhkaamista oli molempien maalimiesten kohdalla ennen kuin herra sai työvaihteen päälle. Kolmatta en enää viitsinyt ottaa. Kello oli jo paljon ja oli niin pahuksen pimeääkin jo, enkä uskonut, että viimeinen olisi yhtäkkiä ollut sellainen nappisuoritus, että sen takia olisi kannattanut vielä yksi ottaa.

Taidankin ottaa ensi kerralla ensimmäiseksi haamun, josko se sitten intoutuisi lähtemään vauhdikkaammin suoraan maalimiehelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti