perjantai 12. lokakuuta 2007

Ei me haluta nyt poseerata


Jo oli jengille yhtä tuskaa olla hetken aikaa paikoillaan kuvattavana...

Eilen yritin epätoivoisesti saada yhteiskuvaa koko jengistä. Hermothan siinä meinasivat mennä. Missu pysyy parhaiten paikoillaan, joten laitoin sen ensin istumaan. Sitten metsästämään Wiltsua. Ne kaksi vielä pysyivät jotenkuten siinä mihin ne asetin. Mutta Bode päättikin, että kyseessä on joku todella pelottava juttu, eikä suostunut tulemaan lähimaillekaan. Argh! Lopulta sain myös Boden luokse ja kun sekin oli asetettuna paikoilleen, niin eiköhän Wiltsu päättänyt, että mulle riittää nyt ja häipyi. Yhyy!

Suunnittelin jo liimaavani koko jengin paikoilleen, kun halusin ehdottomasti saada otettua kuvan juuri sillä nimenomaisella hetkellä. Niinkin tärkeä juttu oli kyseessä, kuin "oman kuvan" laittaminen skype-profiiliini ;-) No, onnistuin kuin onnistuinkin lopulta muutaman otoksen nappaamaan vaikka aikaa se veikin käsittämättömän paljon.

Siis lämmittääkö patteri todellakin vain päällä ollessaan?

Olenkohan tulossa kipeäksi :-( Vähän nuhainen olo on ollut jo jonkin aikaa, eikä sitä joka ilta sentään viitsisi juoda rommilla höystettyä teetäkään, vaikka kylmä onkin ;-) Mutta onneksi glögiä saa taas. Heti piti ostaa kaksi törppöä, kun kaupassa silmiin osui. Eilen illalla lämmitin mikrossa mukillisen (ja vähän myöhemmin toisenkin) ja seuraksi tein lämpöisiä leipiä joille viipaloin oikein reilusti valkosipulia. Näinköhän saisin orastavan taudin häädettyä heti alkuunsa... Lämmin tuli ainakin.

Tänään tosin huomasin, että alakerran kylmyys saattoi johtua niinkin yksinkertaisesta syystä, kuin kiinni olevasta patterista! Joopa joo. Ehkei tarvitsisi yrittää lämmitellä sisäisesti, jos kaikki patterit olisivat kylmillä ilmoilla päällä.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa tuo kuvaus välillä..=0) Kylläpä Bode näyttäää isolta tossa Missun ja Wiltsun rinnalla.
    Mullakin löytyisi kaapista glögia,pitääkin alkaa sitä lämmittelemään, nam!

    VastaaPoista
  2. Bodehan on jo iso jätkä :-) ja kokoeroa korostaa tietysti vielä Boden runsas turkki Missun lyhyeksi leikatun rinnalla.
    Olisin ostanut perjantaina lisää glögiä, mutta kaupassa ei ollut yhyy...

    VastaaPoista